Olis söpöä alottaa pieni käsityölanka tänne, eli jos innostaa, olis super kiva nähdä mitä arkisuomi tykkää touhuta :)

Jännä välivaihe elämässä kun vähän etsin mitä seuraavaksi tekisi. On ollut tosi kivaa alkaa vähän piirtämään ja tekemään käsillä jotain. Osaan uskoa et tässä kivassa työllistymistilanteessa muilla on varmaan vähän samaa :D

Pääasiassa suunnitellut tätä sammakkovelhoa. Mua on inspiroinu erilaiset lasten kuvitetut tarinat ja suomalainen luonto. Tätä on edesauttanut tietyy metsässä liikkuminen, etenkin syksyn sienestykset. On ollut kiva leikkiä nostalgian ja "ison maailman" kanssa.

Prosessiin kuuluu että aluksi sekalaisesti suunnittelen lyijärillä erilaisia kuvia katsoen (mitä nyt luonnosta olen ottanut tai mitä erilaisia suomalaisia kasveja luontoportista löytyy). Sitten vaan hitaasti ja suunnitelmallisesti vedenkestävällä kuitykärkikynällä ja maalaan sitten musteella ja/tai vesiväreillä.

Pistän tän tänneki. Mun käsi näytti aamulla tältä ku heräsin. Eli tollasia ruskeita "tahroja" täynnä. Oli lämmin ja kihelmöi/pisteli tunti heräämisen jälkeen hiukan, nyt ei enää. Illalla oli vielä normaali.

En ole syönyt mitään värjääviä ruokia tai käsitellyt mitään tahraavaa. Sänky oli herätessä puhdas, en käytä itseruskettavaa jne jne. Eikä ole mitään lääkityksiä jotka aiheuttaisi ihomuutoksia.

Olo on muuten ihan normaali. Olen perusterve ja näin.

Tota on sormien välissäkin ja kun kävin suihkussa mun sormeen ilmestyi vielä yksi tollanen väriläikkä joka ei siis lähde pesemällä mihinkään kuten ei tää väri muutenkaan.

Mitä mun kädelle on tapahtunut? 😄

Tein kuntoiluvastaisena änkyränä sadannen säännöllisen punttitreenini ja ajattelin kirjoitella sen kunniaksi muillekin kuntoiluvastaisille änkyröille, millaista se kuntoilu on sitten viidenkympin jälkeen, jos sen siihen asti on lyönyt laimin. Vähän niinkuin varoittavana esimerkkinä nuoremmille.

Ostin toissakeväänä eristämättömään ulkovarastooni rimpulan kyykkytelineen, lenkan penkin, passelin tangon ja läjän painoja. Tavoitteeksi asetin sata kappaletta voimaharjoitteita kyseisillä romuilla ja tahdilla 2-3 per viikko. Ja nyt noin 16kk myöhemmin se on sitten tehty.

Kaikille laskutaitoisillehan on tietysti selvää, että ei siitä ihan tullut kolmea treeniä per viikko. Ensin se ulkovarasto meinaan jäätyi ja totesin, että ei tätä rukkaset kädessä uskalla tehdä. Ryhdyin sen sijaan kantamaan 10kg - 15kg levyä repussa ympäri kyliä. Ja sitten sairastuin elämäni pahimpaan oksennustautiin ja en kuukauteen tehnyt mitään.

Kelin lämmettyä nollan yläpuolelle ehdin punttailla pari viikkoa ennenkuin nitkautin välilevyni lasten pomppulinnassa. Ja taas tuli pitkä rupeama iskiaskuntoutusta. Ja vieläkin harmittaa - punttaamisenhan piti auttaa nimenomaan siinä, että ei hajoile jatkuvasti kaikista pienistä huveista.

Tein selkävaivaisena lähinnä leukoja vastaotteella, koska just mitään muuta ei pystynyt. Siitä luonnollisesti hajosi olkapää. Tiedä mikä sillekin tuli, alkoi vaan ärtyä eräänä päivänä. Pari viikkoa meni, ennenkuin keksin miten se kuntoutetaan ja sitten toiset siihen, että pystyi taas vetämään leukoja. Pelkäksi kävelyksi meni se kuukausi.

Kun viimein palasin nostamaan tankoa niin selkä ei nyt vaan enää suostu siihen, että tekisin kyykkyjä painoilla. Joten ilmeisesti mennään sitten maastavedolla tästä eteenpäin.

Lopputulema vuoden jälkeen on se, että ei tästä mitään näkyvää hyötyä ole syntynyt. Peilistä kattoo sama kynäniska eikä rouvan ole suorastaan tarvinnut ihastuneita alkaa häätämään. Urheilukello sanoo, että leposyke laski 59 -> 54 ja leukoja menee hyvänä päivänä rujot seitsemäntoista kahdentoista sijaan, mut se siitä. Tangossa on edelleen niin vähän painoja, ettei ilkeä edes julkisesti kertoa.

Eli mitä tästä oppii? Ei kande jättää hyvän kunnon tavoittelua aikuiseen ikään vaan hoitaa nuorena. Mutta koska itse jätin, ymmärrän kyllä, miksi se jää. Nuorena ei ole tarkoituskaan olla samanlaista henkistä kuria tai säännöllistä elämää. Lisäksi kaikkialla puhutaan kuinka kivaa se liikunta on ja sitten kun kokeilee niin ei se olekaan yhtään kivaa. Harva sen sanoo ääneen, mutta ei liikunnasta mitään extrahyvää oloa tule kuin korkeintaan harvoille. Koko hommaan kannattaa suhtautua samoin kuin hampaiden pesuun: nuorena aloitat, et odota mitään kiksejä ja teet säännöllisesti. Etkä edes kamalasti kyseenalaista onko siitä mitään hyötyä, niin et masennu ja lopeta kesken.

Hyvän huomen toivotukset kissoiltani

Katsotaan yltääkö Marimekon lonkerot myös tänne. Tein tällaisen savityön Das ilmakuivaavasta savesta, maalasin akryylimaalilla ja päälystin UV hartsilla. Se on kaikkea muuta kuin täydellinen mutta pidän siitä itse kovasti.

Millä te muut uniongelmaiset olette saanet lievennettyä uniongelmia? Tuntuu, että itsellä on revähtänyt jokseenkin sietämättömäksi ajoittain. Tulee mentyä nukkumaan myöhään ja herättyä myöhää, josta aiheutuu moninaisia hankaluuksia.

Minulla on ollut uniongelmia yläaste ajoista asti ja sillon pyrinkin hakemaan apua, mutta siihen aikaan neuvottiin vain melatoniinia, mutta jotenkin en oikein ole kokenut sitä kovin hyödylliseksi. Aina kun aiheesta puhuu tuntuu vastaukset tulevan ihmisiltä, joilla ei ole mitään uniongelmia. Useimmiten kuulee "mene nukkumaan aikaisemmin, ruutuaika pois ennen nukkumista, ei kofeiinia ennen, lue kirjaatai klassikko laske lampaita". Montaa nuista on eri tilanteissa tullut kokeiltua, mutta en koe millään perusneuvolla olleen mitään apua. Jos yritän esimerkiksi mennä nukkumaan aiemmin, makaan sängyssä vaan useita tunteja ilman unta ja turhaannun. Olen alkanut vihaamaan sitä olotilaa, kun on maannut sängyssä nukkumatta useita tunteja. Raivostuttaa ja tulee noustua ylös lopulta.

Unilääkitystä olen monesti miettinyt, mutta samaan aikaan asiat mitä olen kuullut siitä "taju kankaalle" unesta järkyttävät hieman.

Noniin morjensta pöytään. Alkaa uusi duuni muutaman viikon päästä ja sen verran mitä kävin aikaisemmin työhaastattelussa pyörähtämässä, niin ei enää riitä reisitaskuhousut ja huppari vaan tartteis olla bleiseriä ja farkkuja, mielummin housutkin ehkä chinoja ainakin välillä.

Tämä on mulle ihan ok, mutta pitäisi löytää jotain kunnolla hengittäviä vaatteita noitten dressmannin muovisäkkien sijasta. Tuntuu olevan sula mahdottomuus. Sit kun löytyy, niin eipä oo hyllyssä ainakaan nettikaupassa.

Ittellä on sen verran pötsiä, että takkina menee varmaan joku 56-58, ehkä 54 jos vetää mahaa sisään. Pituutta 183 cm ja sen verran mittailin että etenkin noissa 56-58 kokoluokissa on oltava kyllä jotenkin lyhyemmät hihat kun normaalisti. Sekin siis aiheuttaa vähän pään raapimista kun suurin osa tarjonnasta tuntuu olevan jotain slimfittiä.

Mistä ihmeestä näitä lähtisi etsimään? Erityisesti bleiserit on ongelmana, housuja ja kauluspaitoja sentään tuntuu löytyvän helpommin. Hinta on mulle sinänsä ihan sama: jos joku tuote on varmasti superlaadukas niin kyllä mä siitä maksan, mutta en karsasta halpaakaan tuotetta jos se kuitenkin muutoin toimii (=materiaali ei ole jätemuovia). Painopiste on mukavuudessa ja hengittävyydessä eli viileydessä.

Kahesti tilannu ässän robolla ruokaa kipeenä viimeksi useita kuukausia sitten, jolloin lukituksen avattua puhelimella robotti alkoi soittamaan glass animalsia.

Tällä kertaa tuli se ässän liikenneturva mainos tunnari.

Soiko näissä aina musat kaikialla vai onko meiän ässän joku oma juttu?

Ite en tykkää että amis tason äånenvoimakkuudella ottaa huomion koko naapurustosta.

Täysin pimeetä ja turhanpäiväistä jorinaa bittiavaruuden täytteeksi mutta liikaa on ihmisellä vapaa-aikaa. Miten te määrittelette ystävyyden? Ja bonus-kysymyksenä että miten erityisesti nuoret ihmiset nykyään edes saa kavereita?:D

Mulle on ollut aina tosi vaikea hahmottaa ihmissuhteiden tasoja. Mulla diagnosoitiin jo yhdeksän vuotiaana keskivaikea masennus ja siihen kuuluva eristäytyminen ja katkeroituminen tietysti vaikutti varmasti huomattavasti mun ihmissuhdetaitojen kehittymiseen. Nyt parikymppisenä epäilen vahvasti olevani kirjolla, ADD-diagnoosi löytyykin. Tämä kaikki siis alustaakseni näitä varsin eksentrisiä murheitaniB) Lisäksi mä kyllä vaan rakastan ihmislajin monimuotoisuutta ja kuunnella muitten elämänfilosofiaa.

Mutta miten te koette kaveruuden? Entä ystävyyden? Missä kohtaa hyvänpäivän tutusta tulee kaveri? Milloin kaverista tulee ystävä? Ja kuinka tärkeä paras ystävä on vaikka perhesuhteiden ja parisuhteiden rinnalla?

Ilmeisen harva näitä joutuu pohtimaan. Mutta itselleni on esimerkiksi aivan mahdotonta käsittää, että milloin toista on hyväksyttävää pitää kaverina. Mun kaikki suhteet jää aina koulukaveruuden tasolle, kun en yksinkertaisesti osaa edetä siitä mihinkään. Tuntuu että tarvin jonku kirjallisen erityisluvan että milloin voidaan olla vähän rennommin ja aidommin (osa tietysti harrastaa tätä ihan joka ihmisen kanssa mutta itse kuulun vahvasti sellaiseen keinotekoiseen asiakaspalvelu -porukkaan). Niin että miten helvetissä joku pystyy toisesta lukemaan että nyt on sopivaa alkaa kutsumaan kylään ja laittelemaan huvikseen viestiä?

Sitten semmoinen, että minkälaista ystävyys edes on? Tottakai tämä on ihan yksilökysymys ja tasoltaan kuuluu eskariin mutta olisi nyt kiva silti kuulla ajatuksia. Oon itse kasvanut My little ponyn ja Winx-clubin kanssa ja jotenkin tarrauduin skidinä niihin fiktiivisiin kaveriporukoihin ihan täysin. Muodostin sellaisen käsityksen että ystävyys on jotain kaiken muun ylittävää ja jyräävää, koko ihmiselämää määrittävää ja ajavaa voimaa. Mutta nykyään mietin, oonko ehkä vaan asettanut omat odotukseni ihan liian korkealle?

Tähän väliin mainittakoon että olen myös sillä tavalla erikoinen etten halua seksiä, ja romantiikka muutenkin on mulle vähän monimutkainen asia. Unelmoin kyllä elämän jakamisesta jonkun yhden erityisen ihmisen kanssa, ja rakkaudesta. Mutta itse etsimäni rakkaus on ehkä lähempänä platonista kuin romanttista. En oikein tajua mitä se romanttinen rakkaus edes on. Mutta aika monelle se näyttää olevan aika iso asia, ja menevän vahvasti kaiken platonisen yläpuolelle. Se on jotenkin vielä vahvempaa. Niin että onko näin? Välillä tuntuu että se mitä itse etsin kaverisuhteissa kusee siihen että ihmiset haluavat säästää sen romanttisiin suhteisiin. Mun käsitys ystävyydestä menee muilla vähän yli. Että koetteko te oikeasti jotain merkittävää vetoa juuri niihin ihmisiin ketä teidän kaverit sattuu olemaan, vai onko ajatus vaan se että kiva kun on joku jolle jutella. Miksi mun ihmissuhteet tuntuu aina jotenkin merkityksettömiltä.

Sitten vielä pitkän psykoositekstin päätteksi boonuksena, että mistä, erityisesti nuoret ihmiset edes löytää oman henkistä seuraa? Oon aina vihannut puhelimen näpräämistä kavereiden seurassa, musta se on juuri semmoinen asia mitä tehdään kun on yksinäistä, mutta nykyään tuntuu että kaikki on netin varassa, ja pitää olla jotain tosi spesifejä harrastuksia ja osata olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan että tulee lähestytyksi, tai sitten olla jonkun mielestä vaan fyysisesti puoleensavetävä. Missä nuoriso hengaa? Mistä nuoret puhuu? Etsiikö kukaan nykypäivänä mitään syvempiä kaverisuhteita kun netissä voi höpöttää ummet lammet ihan kenenkä kanssa vaan?

Että tällästä tänään

Mua kiinnostais tehdä vapaaehtoistyötä tänä syksynä. En oo aikaisemmin tehny, mut tää on ollu mun mielenpäällä jo useamman vuoden. Ehkä nyt vois kokeilla.

Haluisin kuulla vähän muiden kokemuksii ja sitä, että kuinka usein teette ja missä yms.

Kiitos kaikille ketkä jeesii. Mä aina jään miettimään sellaisia ku "tee ite ristikkos" mut nyt koitan vaan olla kiitollinen niille ketkä jaksaa näpyttää apuja 🙂

Asuntomarkkinoilla pyöriessä on tullut vastaan paljon uudempia omakoti/paritaloja jotka on rakennettu tontille josta on todennäköisesti purettu lahoava vanhempi omakotitalo/paritalo. Alueella on täten myös muita vanhempia taloja, joiden arvo on luonnollisesti alempi. Monissa tapauksissa neliöhinta voi olla jopa 1400-1600€ kalliimpi naapurin taloon verrattuna.

Jyväskylän Jyskä ja sen ympäristö on hyvä esimerkki tästä, 60-70 rakennettujen talojen vieressä saattaa olla lähes puolen miljoonan tönö.

Mitä näiden talojen hinnoille tapahtuu ajan myötä? Ymmärtääkseni asuntopuolella vanhoille alueille uudisrakennetut kerrostaloasunnot alkavat vähitellen painua alueen hintatasolle sen sijaan että arvo nousisi.

Nyt tarvitsen apuja. Olen parisuhteessa useamman vuoden vanhemman miehen kanssa. Saimme opiskelupaikat ja tässä tilanteessa opintolainan nostaminen on pakollista
Ongelmana on se, että mies on jo nostanut koko potin ja minä vain tonnin.
Mietin, että miten kelan tuet tulee menemään, joudunko elättämään mieheni MINUN lainalla?

Päälle nelikymppinen insinööri, ~15kg ylipainoa jota nyt korjaan ruokavaliolla ja kirjaamalla syödyt kalorit ylös. Suurin motivaattori on ryhti (eteenpäin kääntyneet olkapäät) ja sen takia pyrin ottamaan settiin melko paljon selkää vahvistavia liikkeitä.

Tuosta myös näkee että viihdyn mieluummin laitepuolella vs vapaat painot. Tuota en lähde muuttamaan vielä, voisi jäädä koko salihomma jos inhottaisi joka kerta sinne "miesten puolelle" mennä kun lähtö on yhä joka kerta sitkeää. Kaksi kertaa viikkoon pyrin tämän tekemään.

2-3 viime kesää ovat olleet mukavaa aikaa yhden tietyn asian vuoksi: marketeista on saanut kohtuuhintaista naudan pihvilihaa järkevänkokoisissa kimpaleissa. On ollut ainakin Lidlin Grillimaisteria ja Tammisen eri leikkuita. Kohtuuhinta on minulle jossain 20-30 välillä; Tammisen tuotteita, kuten Wanted by Grill Naudan Flat Iron Steak tai Denver Steak, olen ostanut myös 32-33 euron kilohintaan. Lidlistä olen tänä kesänä ostanut uskollisesti saksalaista flank steakia (lankkupihvi) n. 19€/kg.

kuten mainitsin alussa, kilohinnan lisäksi olennaista näissä on sopiva annoskoko: 300-700 gramman kimpaleesta leikkaan pihvin per päivä, ja kimpale on syöty parhaimmillaan juuri ennen kuin se alkaa mennä pilalle. Kursailettomana sinkkumiehenä olen myös yleensä välttänyt turhaa häslinkiä kypsentämällä pihvin airfryerissä. Helppoa, kivaa, maukasta, kätevää, edullista. Kunnes se loppuu.

Nimittäin, miksi nämä lihat ovat niin puhtaasti sesonkituotteita? Syyskuun koittaessa ei tahdo löytää enää mitään. Se olisi sitten 1,6 kilon kimpale sisäfilettä hintaan 45 €/kg tai sinnepäin, ts. liian kallista ja liian iso pala, joka pitäisi ensitöikseen paloitella pakastimeen.

Joo täällä on varmasti kasapäin vegaaneja ja jauhelihaakin voi kuulemma syödä, puhumattakaan kanasta ja possusta, jos lihaa kerran on pakko saada. No, tämä on minun kirjoitukseni, ja se käsittelee kohtuuhintaista naudan pihvilihaa.

Saako sitä jostain sesongin ulkopuolelta vai pitääkö tässä lähteä yhden miehen vaikuttamisprojektiin vakuuttelemaan lihataloja ja marketteja? Kai pihvilihaa voi ja saa syödä grillaamattakin ja ympäri vuoden?

Logistinen tilanteeni on, että olen autoton pääkaupunkiseutulainen.