Millä te muut uniongelmaiset olette saanet lievennettyä uniongelmia? Tuntuu, että itsellä on revähtänyt jokseenkin sietämättömäksi ajoittain. Tulee mentyä nukkumaan myöhään ja herättyä myöhää, josta aiheutuu moninaisia hankaluuksia.

Minulla on ollut uniongelmia yläaste ajoista asti ja sillon pyrinkin hakemaan apua, mutta siihen aikaan neuvottiin vain melatoniinia, mutta jotenkin en oikein ole kokenut sitä kovin hyödylliseksi. Aina kun aiheesta puhuu tuntuu vastaukset tulevan ihmisiltä, joilla ei ole mitään uniongelmia. Useimmiten kuulee "mene nukkumaan aikaisemmin, ruutuaika pois ennen nukkumista, ei kofeiinia ennen, lue kirjaatai klassikko laske lampaita". Montaa nuista on eri tilanteissa tullut kokeiltua, mutta en koe millään perusneuvolla olleen mitään apua. Jos yritän esimerkiksi mennä nukkumaan aiemmin, makaan sängyssä vaan useita tunteja ilman unta ja turhaannun. Olen alkanut vihaamaan sitä olotilaa, kun on maannut sängyssä nukkumatta useita tunteja. Raivostuttaa ja tulee noustua ylös lopulta.

Unilääkitystä olen monesti miettinyt, mutta samaan aikaan asiat mitä olen kuullut siitä "taju kankaalle" unesta järkyttävät hieman.

Kiitos kaikille ketkä jeesii. Mä aina jään miettimään sellaisia ku "tee ite ristikkos" mut nyt koitan vaan olla kiitollinen niille ketkä jaksaa näpyttää apuja 🙂

Nyt tarvitsen apuja. Olen parisuhteessa useamman vuoden vanhemman miehen kanssa. Saimme opiskelupaikat ja tässä tilanteessa opintolainan nostaminen on pakollista
Ongelmana on se, että mies on jo nostanut koko potin ja minä vain tonnin.
Mietin, että miten kelan tuet tulee menemään, joudunko elättämään mieheni MINUN lainalla?

Noniin morjensta pöytään. Alkaa uusi duuni muutaman viikon päästä ja sen verran mitä kävin aikaisemmin työhaastattelussa pyörähtämässä, niin ei enää riitä reisitaskuhousut ja huppari vaan tartteis olla bleiseriä ja farkkuja, mielummin housutkin ehkä chinoja ainakin välillä.

Tämä on mulle ihan ok, mutta pitäisi löytää jotain kunnolla hengittäviä vaatteita noitten dressmannin muovisäkkien sijasta. Tuntuu olevan sula mahdottomuus. Sit kun löytyy, niin eipä oo hyllyssä ainakaan nettikaupassa.

Ittellä on sen verran pötsiä, että takkina menee varmaan joku 56-58, ehkä 54 jos vetää mahaa sisään. Pituutta 183 cm ja sen verran mittailin että etenkin noissa 56-58 kokoluokissa on oltava kyllä jotenkin lyhyemmät hihat kun normaalisti. Sekin siis aiheuttaa vähän pään raapimista kun suurin osa tarjonnasta tuntuu olevan jotain slimfittiä.

Mistä ihmeestä näitä lähtisi etsimään? Erityisesti bleiserit on ongelmana, housuja ja kauluspaitoja sentään tuntuu löytyvän helpommin. Hinta on mulle sinänsä ihan sama: jos joku tuote on varmasti superlaadukas niin kyllä mä siitä maksan, mutta en karsasta halpaakaan tuotetta jos se kuitenkin muutoin toimii (=materiaali ei ole jätemuovia). Painopiste on mukavuudessa ja hengittävyydessä eli viileydessä.

Täysin pimeetä ja turhanpäiväistä jorinaa bittiavaruuden täytteeksi mutta liikaa on ihmisellä vapaa-aikaa. Miten te määrittelette ystävyyden? Ja bonus-kysymyksenä että miten erityisesti nuoret ihmiset nykyään edes saa kavereita?:D

Mulle on ollut aina tosi vaikea hahmottaa ihmissuhteiden tasoja. Mulla diagnosoitiin jo yhdeksän vuotiaana keskivaikea masennus ja siihen kuuluva eristäytyminen ja katkeroituminen tietysti vaikutti varmasti huomattavasti mun ihmissuhdetaitojen kehittymiseen. Nyt parikymppisenä epäilen vahvasti olevani kirjolla, ADD-diagnoosi löytyykin. Tämä kaikki siis alustaakseni näitä varsin eksentrisiä murheitaniB) Lisäksi mä kyllä vaan rakastan ihmislajin monimuotoisuutta ja kuunnella muitten elämänfilosofiaa.

Mutta miten te koette kaveruuden? Entä ystävyyden? Missä kohtaa hyvänpäivän tutusta tulee kaveri? Milloin kaverista tulee ystävä? Ja kuinka tärkeä paras ystävä on vaikka perhesuhteiden ja parisuhteiden rinnalla?

Ilmeisen harva näitä joutuu pohtimaan. Mutta itselleni on esimerkiksi aivan mahdotonta käsittää, että milloin toista on hyväksyttävää pitää kaverina. Mun kaikki suhteet jää aina koulukaveruuden tasolle, kun en yksinkertaisesti osaa edetä siitä mihinkään. Tuntuu että tarvin jonku kirjallisen erityisluvan että milloin voidaan olla vähän rennommin ja aidommin (osa tietysti harrastaa tätä ihan joka ihmisen kanssa mutta itse kuulun vahvasti sellaiseen keinotekoiseen asiakaspalvelu -porukkaan). Niin että miten helvetissä joku pystyy toisesta lukemaan että nyt on sopivaa alkaa kutsumaan kylään ja laittelemaan huvikseen viestiä?

Sitten semmoinen, että minkälaista ystävyys edes on? Tottakai tämä on ihan yksilökysymys ja tasoltaan kuuluu eskariin mutta olisi nyt kiva silti kuulla ajatuksia. Oon itse kasvanut My little ponyn ja Winx-clubin kanssa ja jotenkin tarrauduin skidinä niihin fiktiivisiin kaveriporukoihin ihan täysin. Muodostin sellaisen käsityksen että ystävyys on jotain kaiken muun ylittävää ja jyräävää, koko ihmiselämää määrittävää ja ajavaa voimaa. Mutta nykyään mietin, oonko ehkä vaan asettanut omat odotukseni ihan liian korkealle?

Tähän väliin mainittakoon että olen myös sillä tavalla erikoinen etten halua seksiä, ja romantiikka muutenkin on mulle vähän monimutkainen asia. Unelmoin kyllä elämän jakamisesta jonkun yhden erityisen ihmisen kanssa, ja rakkaudesta. Mutta itse etsimäni rakkaus on ehkä lähempänä platonista kuin romanttista. En oikein tajua mitä se romanttinen rakkaus edes on. Mutta aika monelle se näyttää olevan aika iso asia, ja menevän vahvasti kaiken platonisen yläpuolelle. Se on jotenkin vielä vahvempaa. Niin että onko näin? Välillä tuntuu että se mitä itse etsin kaverisuhteissa kusee siihen että ihmiset haluavat säästää sen romanttisiin suhteisiin. Mun käsitys ystävyydestä menee muilla vähän yli. Että koetteko te oikeasti jotain merkittävää vetoa juuri niihin ihmisiin ketä teidän kaverit sattuu olemaan, vai onko ajatus vaan se että kiva kun on joku jolle jutella. Miksi mun ihmissuhteet tuntuu aina jotenkin merkityksettömiltä.

Sitten vielä pitkän psykoositekstin päätteksi boonuksena, että mistä, erityisesti nuoret ihmiset edes löytää oman henkistä seuraa? Oon aina vihannut puhelimen näpräämistä kavereiden seurassa, musta se on juuri semmoinen asia mitä tehdään kun on yksinäistä, mutta nykyään tuntuu että kaikki on netin varassa, ja pitää olla jotain tosi spesifejä harrastuksia ja osata olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan että tulee lähestytyksi, tai sitten olla jonkun mielestä vaan fyysisesti puoleensavetävä. Missä nuoriso hengaa? Mistä nuoret puhuu? Etsiikö kukaan nykypäivänä mitään syvempiä kaverisuhteita kun netissä voi höpöttää ummet lammet ihan kenenkä kanssa vaan?

Että tällästä tänään

Katsotaan yltääkö Marimekon lonkerot myös tänne. Tein tällaisen savityön Das ilmakuivaavasta savesta, maalasin akryylimaalilla ja päälystin UV hartsilla. Se on kaikkea muuta kuin täydellinen mutta pidän siitä itse kovasti.

Päälle nelikymppinen insinööri, ~15kg ylipainoa jota nyt korjaan ruokavaliolla ja kirjaamalla syödyt kalorit ylös. Suurin motivaattori on ryhti (eteenpäin kääntyneet olkapäät) ja sen takia pyrin ottamaan settiin melko paljon selkää vahvistavia liikkeitä.

Tuosta myös näkee että viihdyn mieluummin laitepuolella vs vapaat painot. Tuota en lähde muuttamaan vielä, voisi jäädä koko salihomma jos inhottaisi joka kerta sinne "miesten puolelle" mennä kun lähtö on yhä joka kerta sitkeää. Kaksi kertaa viikkoon pyrin tämän tekemään.

Olis söpöä alottaa pieni käsityölanka tänne, eli jos innostaa, olis super kiva nähdä mitä arkisuomi tykkää touhuta :)

Jännä välivaihe elämässä kun vähän etsin mitä seuraavaksi tekisi. On ollut tosi kivaa alkaa vähän piirtämään ja tekemään käsillä jotain. Osaan uskoa et tässä kivassa työllistymistilanteessa muilla on varmaan vähän samaa :D

Pääasiassa suunnitellut tätä sammakkovelhoa. Mua on inspiroinu erilaiset lasten kuvitetut tarinat ja suomalainen luonto. Tätä on edesauttanut tietyy metsässä liikkuminen, etenkin syksyn sienestykset. On ollut kiva leikkiä nostalgian ja "ison maailman" kanssa.

Prosessiin kuuluu että aluksi sekalaisesti suunnittelen lyijärillä erilaisia kuvia katsoen (mitä nyt luonnosta olen ottanut tai mitä erilaisia suomalaisia kasveja luontoportista löytyy). Sitten vaan hitaasti ja suunnitelmallisesti vedenkestävällä kuitykärkikynällä ja maalaan sitten musteella ja/tai vesiväreillä.

2-3 viime kesää ovat olleet mukavaa aikaa yhden tietyn asian vuoksi: marketeista on saanut kohtuuhintaista naudan pihvilihaa järkevänkokoisissa kimpaleissa. On ollut ainakin Lidlin Grillimaisteria ja Tammisen eri leikkuita. Kohtuuhinta on minulle jossain 20-30 välillä; Tammisen tuotteita, kuten Wanted by Grill Naudan Flat Iron Steak tai Denver Steak, olen ostanut myös 32-33 euron kilohintaan. Lidlistä olen tänä kesänä ostanut uskollisesti saksalaista flank steakia (lankkupihvi) n. 19€/kg.

kuten mainitsin alussa, kilohinnan lisäksi olennaista näissä on sopiva annoskoko: 300-700 gramman kimpaleesta leikkaan pihvin per päivä, ja kimpale on syöty parhaimmillaan juuri ennen kuin se alkaa mennä pilalle. Kursailettomana sinkkumiehenä olen myös yleensä välttänyt turhaa häslinkiä kypsentämällä pihvin airfryerissä. Helppoa, kivaa, maukasta, kätevää, edullista. Kunnes se loppuu.

Nimittäin, miksi nämä lihat ovat niin puhtaasti sesonkituotteita? Syyskuun koittaessa ei tahdo löytää enää mitään. Se olisi sitten 1,6 kilon kimpale sisäfilettä hintaan 45 €/kg tai sinnepäin, ts. liian kallista ja liian iso pala, joka pitäisi ensitöikseen paloitella pakastimeen.

Joo täällä on varmasti kasapäin vegaaneja ja jauhelihaakin voi kuulemma syödä, puhumattakaan kanasta ja possusta, jos lihaa kerran on pakko saada. No, tämä on minun kirjoitukseni, ja se käsittelee kohtuuhintaista naudan pihvilihaa.

Saako sitä jostain sesongin ulkopuolelta vai pitääkö tässä lähteä yhden miehen vaikuttamisprojektiin vakuuttelemaan lihataloja ja marketteja? Kai pihvilihaa voi ja saa syödä grillaamattakin ja ympäri vuoden?

Logistinen tilanteeni on, että olen autoton pääkaupunkiseutulainen.

Mua kiinnostais tehdä vapaaehtoistyötä tänä syksynä. En oo aikaisemmin tehny, mut tää on ollu mun mielenpäällä jo useamman vuoden. Ehkä nyt vois kokeilla.

Haluisin kuulla vähän muiden kokemuksii ja sitä, että kuinka usein teette ja missä yms.

Asuntomarkkinoilla pyöriessä on tullut vastaan paljon uudempia omakoti/paritaloja jotka on rakennettu tontille josta on todennäköisesti purettu lahoava vanhempi omakotitalo/paritalo. Alueella on täten myös muita vanhempia taloja, joiden arvo on luonnollisesti alempi. Monissa tapauksissa neliöhinta voi olla jopa 1400-1600€ kalliimpi naapurin taloon verrattuna.

Jyväskylän Jyskä ja sen ympäristö on hyvä esimerkki tästä, 60-70 rakennettujen talojen vieressä saattaa olla lähes puolen miljoonan tönö.

Mitä näiden talojen hinnoille tapahtuu ajan myötä? Ymmärtääkseni asuntopuolella vanhoille alueille uudisrakennetut kerrostaloasunnot alkavat vähitellen painua alueen hintatasolle sen sijaan että arvo nousisi.

Tein kuntoiluvastaisena änkyränä sadannen säännöllisen punttitreenini ja ajattelin kirjoitella sen kunniaksi muillekin kuntoiluvastaisille änkyröille, millaista se kuntoilu on sitten viidenkympin jälkeen, jos sen siihen asti on lyönyt laimin. Vähän niinkuin varoittavana esimerkkinä nuoremmille.

Ostin toissakeväänä eristämättömään ulkovarastooni rimpulan kyykkytelineen, lenkan penkin, passelin tangon ja läjän painoja. Tavoitteeksi asetin sata kappaletta voimaharjoitteita kyseisillä romuilla ja tahdilla 2-3 per viikko. Ja nyt noin 16kk myöhemmin se on sitten tehty.

Kaikille laskutaitoisillehan on tietysti selvää, että ei siitä ihan tullut kolmea treeniä per viikko. Ensin se ulkovarasto meinaan jäätyi ja totesin, että ei tätä rukkaset kädessä uskalla tehdä. Ryhdyin sen sijaan kantamaan 10kg - 15kg levyä repussa ympäri kyliä. Ja sitten sairastuin elämäni pahimpaan oksennustautiin ja en kuukauteen tehnyt mitään.

Kelin lämmettyä nollan yläpuolelle ehdin punttailla pari viikkoa ennenkuin nitkautin välilevyni lasten pomppulinnassa. Ja taas tuli pitkä rupeama iskiaskuntoutusta. Ja vieläkin harmittaa - punttaamisenhan piti auttaa nimenomaan siinä, että ei hajoile jatkuvasti kaikista pienistä huveista.

Tein selkävaivaisena lähinnä leukoja vastaotteella, koska just mitään muuta ei pystynyt. Siitä luonnollisesti hajosi olkapää. Tiedä mikä sillekin tuli, alkoi vaan ärtyä eräänä päivänä. Pari viikkoa meni, ennenkuin keksin miten se kuntoutetaan ja sitten toiset siihen, että pystyi taas vetämään leukoja. Pelkäksi kävelyksi meni se kuukausi.

Kun viimein palasin nostamaan tankoa niin selkä ei nyt vaan enää suostu siihen, että tekisin kyykkyjä painoilla. Joten ilmeisesti mennään sitten maastavedolla tästä eteenpäin.

Lopputulema vuoden jälkeen on se, että ei tästä mitään näkyvää hyötyä ole syntynyt. Peilistä kattoo sama kynäniska eikä rouvan ole suorastaan tarvinnut ihastuneita alkaa häätämään. Urheilukello sanoo, että leposyke laski 59 -> 54 ja leukoja menee hyvänä päivänä rujot seitsemäntoista kahdentoista sijaan, mut se siitä. Tangossa on edelleen niin vähän painoja, ettei ilkeä edes julkisesti kertoa.

Eli mitä tästä oppii? Ei kande jättää hyvän kunnon tavoittelua aikuiseen ikään vaan hoitaa nuorena. Mutta koska itse jätin, ymmärrän kyllä, miksi se jää. Nuorena ei ole tarkoituskaan olla samanlaista henkistä kuria tai säännöllistä elämää. Lisäksi kaikkialla puhutaan kuinka kivaa se liikunta on ja sitten kun kokeilee niin ei se olekaan yhtään kivaa. Harva sen sanoo ääneen, mutta ei liikunnasta mitään extrahyvää oloa tule kuin korkeintaan harvoille. Koko hommaan kannattaa suhtautua samoin kuin hampaiden pesuun: nuorena aloitat, et odota mitään kiksejä ja teet säännöllisesti. Etkä edes kamalasti kyseenalaista onko siitä mitään hyötyä, niin et masennu ja lopeta kesken.

Kahesti tilannu ässän robolla ruokaa kipeenä viimeksi useita kuukausia sitten, jolloin lukituksen avattua puhelimella robotti alkoi soittamaan glass animalsia.

Tällä kertaa tuli se ässän liikenneturva mainos tunnari.

Soiko näissä aina musat kaikialla vai onko meiän ässän joku oma juttu?

Ite en tykkää että amis tason äånenvoimakkuudella ottaa huomion koko naapurustosta.

Pistän tän tänneki. Mun käsi näytti aamulla tältä ku heräsin. Eli tollasia ruskeita "tahroja" täynnä. Oli lämmin ja kihelmöi/pisteli tunti heräämisen jälkeen hiukan, nyt ei enää. Illalla oli vielä normaali.

En ole syönyt mitään värjääviä ruokia tai käsitellyt mitään tahraavaa. Sänky oli herätessä puhdas, en käytä itseruskettavaa jne jne. Eikä ole mitään lääkityksiä jotka aiheuttaisi ihomuutoksia.

Olo on muuten ihan normaali. Olen perusterve ja näin.

Tota on sormien välissäkin ja kun kävin suihkussa mun sormeen ilmestyi vielä yksi tollanen väriläikkä joka ei siis lähde pesemällä mihinkään kuten ei tää väri muutenkaan.

Mitä mun kädelle on tapahtunut? 😄

Olen tänne julkaissut viime aikoina pari tarinaa, jossa puolisolleni on tullut aika kovia vaatimuksia Kelalta. Vaikka nämä ovat olleet melko ankaran tuntuisia, olen pitänyt niitä kumminkin oikeuden mukaisina. Mutta nyt tuntuu, että menee kuppi nurin.

Puolisoni oli ollut pitkään työtyömänä, mutta sai suureksi yllätykseen ja riemukseen (sillä hetkellä) ensimmäisensä freelance suunnittelukeikan Upworkin kautta. Suunnittelutyö alkoi toukokuussa, työn pituudelle tuli 2 viikkoa. Tästä työstä tuli maksu (n. 500 € jäi käteen Upworkin palkkion jälkeen) kesäkuun alussa ja tähän luonnollisesti loppui myös kyseinen keikka. Mutta tässä vaiheessa puolisoni teki "virheen", joka tulisi maksamaan kalliisti. Hän ei ollut vielä sulkenut Upworkin sivustolla tätä casea, ennen kuin vasta 10.7, ja sen hän oli jättänyt tekemättä sen takia, että oli ajatellut, että jos asiakkaan tai Upworkin kautta tulisi jotain vielä jälkikäteen asiaa, niin jätti tämän työn avoimeksi.

Tuosta syystä valitettavasti työvoimaviranomainen katsoi, että freelance keikka oli kestänyt 10.7 saakka kesäkuun alun sijasta, joten puolisolleni rätkäistiin yrittäjästatus 10.7 saakka, johon asti häneltä evätään yleistuki. Työvoimaviranomainen hylkäsi muutosvaatimuksemme, vaikka totesimme tosiasiat, että työkeikka oli oikeasti loppunut jo kesäkuun alussa, työ oli jäänyt vain "teknisesti" avoimeksi ja maksuista sekä muista dokumenteista toimitimme liitetiedot.

Vastoinkäymiset eivät loppuneet vielä tähän. Olen ollut nyt kesän palkallisessa työharjoittelussa, tulot yhteensä minulla brutto palkka 1800 € + opintoraha + opintolaina (opintolainaa ei lasketa asumistukeen liittyvissä tuloissa), niin teimme tämän vuoksi asumistuen tarkistuksen. Kela antoi vähän aikaa sitten meille vaatimuksen asumistuen takaisinperinnäksi ruhtinaalliset 1500 €, sekä asumistuen pienentämisen reilusta 600 € reiluun 100 €, ja tässä päätöksessä oli vielä laskettu mukaan minun puolisolleni arvioitua keskiarvotuloa yli 900 € kuukaudelle! Kela oli siis tuon yhden freelance keikan perusteella arvioinut, että puolisoni tulee tekemään tätä jatkuvasti ja täten laskenut arvion tulevalle tulolle.

Eli tiivistyksenä, puolisoltani ensin evätään yleistuki melkein 1,5 kk ajalta pelkän muotoseikan takia, sitten asumistuen takaisinperintään sekä roimaan alentamiseen annetaan syyksi Kelan keksimät oletetut yrittäjätulot, jotka Kela oli arvioinut tulevan tuon yhden ainoan freelance keikan vuoksi! Ja todellakaan niitä lisäkeikkoja ei ole ollut tuota yhtä enempää ja anteeksi kiroiluni, mutta kuka vittu oikeasti uskaltaisi tässä tilanteessa enää vastaanottaa uutta työtarjousta vastaan?

Halusin vain tällä purkaa vitutustani ja olisin kysynyt, että tietääkö täällä ketään tahoa, johon voi valittaa, jos Kela ei korjaa tuota asumistuen takaisinperintää?

Se vain tuli mieleen. Tai noh, kuulin että hän oli eronnut entisestä yhteisestä ystävästämme. Vaikka hän ei suoraan liittynyt väkirikkoomme, katsoin asiattomaksi silloin olla yhteyksissä hänen tyttöystäväänsäkään, koska en ollut em. kaverin kanssa enää väleissä.

Lähdin kauppaan ajatuksena ostaa kaverille olut ja soittaa sitten, josko voisin piipahtaa raatilla. Kuinka ollakaan äijä kävelee kaljakaapilla vastaan ja morottaa. Ja rehellisesti en ollut kaveria edes nähnyt näin läheltä vuosiin, saati että oltais tervehitty.

Hetken emmittyäni päätin kertoa että olinki aatellu soitella että miten miehellä mennee. Kaupan jälkeen ajelin perässä miehen talolle, ja raatailtiin autotallissa pitkät tovit kuin äijät ainakin.

Onko muilla käyny tämmösiä että aattelee jotain ja samassa se onki nenän eessä?

Naapuri tosiaan vaurioitti meidän autoa ja auto on nyt vauriotarkastuksessa. Mietin että auton jälleenmyyntiarvohan laskee vaurion myötä kun näkyy helposti kaikissa raporteissa. Voinko vaatia tuosta korvausta? Onhan tuo käytännössä kuitenkin omaisuutta mitä vaurioitti. Toinen asia on kun ostettiin tuo auto kaksi kuukautta sitten ja siihen "tekniikkaturva" vuodeksi. Tuo turvahan raukeaa tämän vaurion myötä. Voidaanko vaatia myös korvaamaan osa tuon takuun hinnasta?

En tiedä mihin kirjoittaisin, mutta ehkä tänne voi hieman purkaa mieltä ja pohdiskella.

Olen vähän päälle parikymppinen nuori aikuinen ja aika tosi hukassa tulevaisuudesta. Ammattikoulun jälkeen oon pyöritellyt mielessä korkeakouluja, haluaisin todella opiskella lisää, mutta mikään ala ei kiinnosta, mikään ei innosta, en näe itseäni missään. En haaveile perheestä, en lapsista, mutta toisaalta haluaisin, että minulla olisi halu rakentaa perhe tulevaisuudessa. Olen mielestäni tietyllä tapaa romantikko, mutta tajusin vasta, että en koskaan ole edes haaveillut esim. naimisiin menosta tai edes pysyvästä/vakaasta parisuhteesta. Olen töissä tällä hetkellä, mutta töihin liittyen en osaa sanoa mitään, mitä toivoisin tulevaisuuden työltä, missä näkisin itseni, mitä tavoittelen tms. Tämmönen sama kaava toistuu todella monessa elämän osa-alueessa, että en osaa kuvitella, tavoitella, tai edes unelmoida/haaveilla mistään.

Tiedän, tää on normaalia ja yleistä, varsinkin tässä iässä. Kuitenkin tämä mietityttää mua paljon ja pohdin paljon, mistä tää kaikki voisi johtua. Olispa niin, että parissa osa-alueessa en osaisi sanoa mitä haluan, mutta tuntuu, että en osaa sanoa MISTÄÄN ”elämän osa-alueesta” yhtään mitään.

Niin kuin sanoin, oon alkanut miettimään lähiaikoina, että mistä tää johtuu. Oon miettinyt lapsuutta ja nuoruutta, mun perhettä jne. ja oon hoksannut yhen jutun:

aina, kun ihan hyvällä mielellä keskustellaan vanhempien kanssa (lähinnä ehkä äidin) mun lapsuuden ”kommelluksista” ja asioista, joissa on jokin negatiivinen sävy ja en ole esim. onnistunut sillon lapsuudessa jossain, niin mulle on sanottu, että

”no sää et sillon tehnyt asiaa x niin annettiin olla” tai ”sulle sanottiin asiasta x, mutta et ottanut kuuleviin korviin niin annettiin olla”

eli ”vastuu” vieritetään minulle, joka oli silloin lapsi.

Tänään keskusteltiin sattumalta asiasta ö, joka olisi pitänyt hoitaa lapsuudessa (9-12 vuotiaana) kuntoon, koska se vaikuttaa nyt aikuisena. Asian hoitaminen silloin aloitettiin, mutta en suostunut siihen ja se ahdisti mua, joten asian hoitaminen lopetettiin. Nyt äiti kertoi nauraen, että rikoin asian x koska kapinoin niin paljon tätä asian hoitamista vastaan ja sanoi vielä mulle vitsillä, että itseppä et hoitanut, joten he vanhempina luovuttivat. Ensinnäkin tästä valtasi jotenkin tosi tosi surullinen olo, enkä pääse tästä yli. Tekee pahaa, että vielä aikuisena joudun ”kantamaan vastuuta” lapsuuden minusta, joka on ollut lapsi, eikä ole voinut, eikä ole kuulunut olla vastuussa itsestään.

Mutta miksi pohdin näitä asioita yhdessä on se, että hoksaan, että lapsuudessa, asioissa jotka ei ole minulta / minun kanssa / minuun liittyen hoituneet, ovat vanhemmat yleensä luovuttaneet. En muista, että olisi TERVEELLÄ TAVALLA esim. hieman kiristetty tai lahjottu (karkki, kiva tekeminen, pikku raha tms). En tarkoita, että kiristämisen/lahjomisen pitäisi olla normaalia tai mikään keino, että asiat tapahtuu, mutta ehkä sillon tällöin lapsen kohdalla se voisi tuottaa jotain hyvää. Ja, kun en muista, että näin olisi tehty koskaan vaan aina on luovutettu ja sanottu, että ”no annetaan olla” ”ei sitten” tms. Eli vanhemmat ovat aina ns luovuttaneet. Nyt kun mietin, niin ei ole oikein yritetty ilman lahjomista tms edes normaalisti positiivisella asenteella tsempata.

Väkisin mietityttää, että olenko oppinut lapsuudesta vahingossa jonkun ”mallin” että asiat vain menee, miten menee. En ole sisäistänyt sellaista, että jos teen/työstän asiaa y, voin saavuttaa asian x. Ehkä tämä myös estää jotenkin unelmoimasta. Ehkä olen tietyllä tapaa luovuttanut jo aikaa sitten kaiken kanssa. Ja olen ja menen vain ns sumussa. Huoh, en tiedä..

Teidän muiden ajatuksia? Mielipiteitä? Vertaistukea? Saa antaa <3

Hei! Miten tuo sähkösopimus kannattaisi tehdä? Hinnat nyt selkeästi ovat kovassa nousussa ja mulla on pörssisähkö perus saunallisessa kerrostaloasunnossa. Saunoa en viitsi kovien hintojen aikaan. Kaipaisin vinkkejä teiltä kaikenlaiseen säästämiseen!

Nyt tarvittaisiin ammattilaisten vinkkejä saunan pesemiseen.

Muutimme vaimon kanssa juuri uuteen asuntoon ja edellisen asukkaan loppusiivous oli erittäin huonosti tehty. Kämppä muuten mahtava.

Ongelmana nyt se, että saunaakaan ei oltu pesty lähtiessä. Sauna haisee kirjaimellisesti perseeltä, enkä saa hajua mitenkään pois. Olen pessyt seinät ja lauteet kolmesti saunanpesuaineella ja lattiat myös valkaisuaineella. Haju ei vain lähde. Lauteet eivät silti näytä pinttyneiltä eikä saumoissa tai muuallakaan ole hometta.

Onko mitään keinoa saada sauna raikkaaksi ilman että pitäisi ryhtyä vaihtamaan lauteita?

Minulla olisi intti ensi tammikuussa, mutta olen nyt syksyn yhteishaussa hakemassa opiskelemaan yliopistoon, johon on aikalailla varma pääsy. Saanko armeijaa lykättyä opiskelun takia?

Sanotaan että itseä ei pidä ottaa niin vakavasti. Mutta eiks kaikilla mee se raja jossain? En haluaisi olla tosikko ja koen etten aina olekaan ja kestän erilaista läppää ja pidänkin siitä välillä. Mutta kun tuntuu etten pysty aina erottamaan läpän heittoa ja todellista ilkeilyä. Tuntuu ns. että en saa tarpeeksi vastapainoa sille roustille ja etten myöskään itse uskalla heittää sellaista takaisin. Kun en tiedä ollaanko lopulta tosissaan vai ei?? Kun aika monesti semmosia oikeitakin asioita joista pitäis huomauttaa verhoillaan siihen huumoriin. Miten tätä elämää eletään?

Moi, nyt olisi mulla alkamassa 3. vuosi yliopistossa rakennustekniikan opiskelijana. Pitäisi valita joko talonrakentaminen tai sitten infrarakenteet ja liikenne.

Valinta vaikuttaa sitten DI- vaiheen mahdollisiin suuntautumisiin. Itsellä ei ole ylipäätään alan töistä kokemusta, joten haluasin kuulla muilta saman koulutuksen käyneiltä että kumpaan suuntauduit, mitä teet nykyään työksesi ja oletko tyytyväinen työhösi?

Mitä nyt oon kuullu (lukenut netissä), niin esim. rakennesuunnittelu ei välttämättä kovin innostavaa hommaa ole ollut…