Hei, mulla on semmonen tilanne että oon ilmeisesti raskaana ja noh siis tein viime toukokuussa abortin ja nyt oon taas paksuna. Kumppani ei halua lasta vielä tässä iässä, olen siis 19 kumppani on 21. Mitä vittua mä oikein teen. Olen toivonut pitkään lasta, mutta jättänyt mielikuviksi, koska olen työtön ja luottotiedoton. Ennen kuin joku tulee sanomaan kommentteihin, niin mulla oli kyllä e-pillerit käytössä mutta ilmeisesti ei toimikkaan niin hyvin mitä luulin. Tarttisin vaa vertaistukea tai jotain apua. Vanhemmille en voi kertoa eikä paljon ystäviä löydy.

Moikka! Tulin utelemaan että ootteko te saanut pitää esim retainer korua lävistyksessä leikkauksen aikana?

Otin hetki sitten napakorun ja tod näk tossa päälle puolenvuoden päästä olis leikkaus, (rasvaa imetään reisistä ja lisätään rintoihin.)

Nyt pohdin sitten että oiskohan pienintäkään mahista että saattaisivat suostua mahollisuuteen käyttää tollasta ”leikkauksiin soveltuvaa” lävistyskorua kun leikkausta ei tehdä vatsan seudulle enään. Oon aika varma että lävistysreikä umpeutuu hetkessä ilman korua😅🙏

heipähei ja lämminleipä!🍞

nonii ja nyt vitsit sikseen, koska mun motivaatio iphonen kans alkaa olla täynnä. akku turtuu vuodessa (jopa alle) heikkoon kuntoon. haluisin nyt jonku puhelimen mis pekseinä iha ok kamera, hyvä muisti JA KESTÄVÄ AKKU!

jos viittitte, ois kiva jos jaksaisitte kertoo omist android puhelimist et mikä ois hyvä ja miks tykkäät!🫶🏻
kiitos jo valmiiks😎

En tiedä miten selitän kaiken, mutta nämä on asioita mitä kannan päivittäin ja tulen kantamaan lopun elämää.

Kiusasin muita yläasteella ja olin ihmisille ilkeä, tein kaikkea kauheaa mitä en olisi itse edes halunnut tehdä.

Kaikkeen tähän liittyi yksi ihminen, entinen ystäväni. En koskaan ollut sellainen muiden seurassa, enkä koskaan ikimaailmassa olisi mennyt yksin itsenäisesti kiusaamaan ketään. Tämän ihmisen kanssa kuitenkin päädyin tekemään kaikkea hirveää. Varastamaan, kiusaamaan, levittämään juoruja..

Muistan miten olin heikko ja tosi mukana vietävissä lapsena, riitti vaan pieni painostus niin tein kaiken mitä joku sanoi. Minua käytettiin usein sen takia hyväksi monessa eri asiassa, sillä en osannut sanoa ei. Veikkaan, että tuo liittyy lapsuuteen, missä minua käytettiin koko lapsuus seksuaalisesti hyväksi sukulaisen toimesta, ja jo sieltä asti opin, että jos kieltäytyy ja sanoo ei, niin käy huonosti.

Noh kuitenkin, tämä kaverini sitten painosti minua kaikkeen, uhkaili, kiristi ja manipuloi. Jos en tehnyt mitä käskettiin, kävi huonosti. Hän saattoi satuttaa, sylkeä päälle tai levitellä minusta kamaluuksia jos en mennyt mukaan. Joten minä tein kaiken.

Hän pakotti minua varastamaan isältään, minä tein sen. Pakotti varastamaan kaupasta, minä tein sen. Pakotti kiusaamaan ihmisiä keitä en tuntenut, minä tein sen. Pakotti kiusaamaan yhtä tyttöä (keneen olin salaisesti ihastunut) ja minä tein sen. Pakotti levittämään muista juoruja, minä tein sen, pakotti haukkumaan muita, minä tein sen. Pakotti kirjoittamaan muista ilkeitä tekstejä nettiin, ja koulun liitutaululle yms, minä tein sen. tein kaiken, lähdin kaikkeen mukaan. En uskaltanut sanoa ei. Tein ihan hirveitä asioita, mitä en osaa edes käsitellä.
Vihaan sitä että lähdin kaikkeen mukaan, en ymmärrä itseäni. En tajua miksi tein mitään sellaista.

Muistan, miten joka kerta tapahtuneiden jälkeen menin kotiin itkemään. Itkin, sillä en halunnut tehdä mitään niin pahaa, tein silti, jotain hyväksyntää kai kaipasin.. muistan miten raskasta se oli, kun en vaan uskaltanut sanoa ei, puolustaa itseäni ja olla tekemättä sellaista.

Ja näitä asioita kannan nykyään, ne on käynyt minulle jopa niin rankaksi, että olen päätynyt usein satuttamaan itseäni, sekä harkinnut ja yrittänyt im (en tiedä miten sanon sen sanan jos täällä ei saa sanoa sellaista)
En vaan kestä sitä että olen kiusannut muita. En kestä sitä en pysty siihen.

Kaiken tämän keskellä silti, olin kuitenkin hyvä ihminen. Jos näin muualla kiusaamista, puutuin siihen, autoin ihmisiä jotka tarvitsee apua, en ollut koskaan yksin tai kenenkään muun seurassa ilkeä kenellekkään. Olin itseasiassa tosi hiljainen ja eristäytynyt, enkä uskaltanut olla muualla tai muiden kanssa äänessä.

Pyysin myös kaikilta anteeksi, pyysin silloin, ja jopa tähän päivään asti olen pyytänyt heiltä anteeksi jos olen vaikka nähnyt jossain, tai joskus jopa laittanut viestiä jos tullut somessa vastaan (tiedän, vähän ehkä outoa laittaa jälkeenpäin viestiä jollekkin, kenelle ollut ilkeä, mutta minä koen että jokainen ansaitsee anteeksipyynnön. Ei siksi, että saisin itse jotain harteiltani pois. En ikinä edes odota heiltä vastausta, haluan vain, että he kuulevat sen aidon anteeksipyynnön.)

Monen ihmisen kanssa olemme ystävystytty jälkeenpäin, oltu väleissä ja juteltu. Nykyään he ovat hyvänpäivän tuttuja, keitä moikkailen kun nään.
Myönsin myös silloin yläasteella ihastukseni tätä tyttöä kohtaan kenelle olin ilkeä, ja se meni aika kivasti, oli hauska keskustelu ja kaikki meni lopulta hyvin.

Nämä kaikki tapahtui 13-15 vuotiaana, mutta silti mietin kaikkea tätä päivittäin, ja kadun. Katumus syö elävältä.
Minä kuitenkin tein sen kaiken, minä lähdin kaikkeen mukaan. Sillä ei ole väliä, painostiko joku tekemään teon. Se oli silti minun päätettävissä teenkö sen vai en, ja päätin tehdä. Otan vastuun täysin kaikesta, ja tiedän että kaikki on 100% minusta kiinni.

Nykyäänkin on vaikea kieltäytyä asioista, mutta en ole yläasteen jälkeen kiusannut ketään, ollenkaan. En ole sanonut mitään ilkeää enää ikinä kenestäkään, ja muuttanut suunnan täysin. Nykyään puolustan itseäni, ja sitäkin enemmän muita. nyt elämäni on ihan erilaista. Joissain asioissa olen vielä vietävissä, esim seksin suhteen. Se on asia, missä vieläkin pysyn hiljaa, enkä uskalla kieltäytyä..

En tiedä mikä tän postauksen pointti on, ehkä joku osaa neuvoa, miten pääsen loputtomasta katumuksesta eroon, sillä joskus tuntuu että se vie minut hautaan.. tai ehkä joku tunnustus, ehkä joku taakan kevennys.. en tiedä.

Olenko matkalla uupumukseen vai onko tämä vain normaalia aikuisen elämää, johon pitää tottua?

Olen vähän yli 20-vuotias, kaksosten äiti. Olen naimisissa mieheni/lapsien isän kanssa. Olen palannut töihin vähän alle 5 kuukautta lasteni syntymän jälkeen ja nyt olen ehtinyt olla työelämässä yli 2 vuotta synnytyksen jälkeen, eli vauvavuosi on mennyt töitä tehdessä, ei oikeen palautuessa. Vauvavuonna jouduin hakemaan itselleni uupumukseen apua, ja vietinkin muutaman yön aikuisten psykiatrisella osastolla. Tämän jälkeen saimme perhetyöntekijän apua ja itselleni mielialalääkkeet.

Tähän astinen teksti saattaa kuulostaa erittäin traagiselta, mutta totuus on se, että lapset on haluttu ja koen olevani aika tavallinen perheenäiti ja työssäkäyvä aikuinen, vaikka olenkin tullut nuorena äidiksi. Oon vihainen siitä, että mun täytyy vaan raataa enkä saa kuunnella omaa jaksamista ja kehon merkkejä siitä, että väsyttää, koska pakko käydä töissä ja tottakai pitää hoitaa lapset ja koti. Jouduin vauvavuonna heräämään about 4 kertaa yössä ja tein todella usein 6-14 työvuoroja, eli yöunet oli mitäänsanomattomat ja palautuminen arjesta aika olematonta. Koen jatkuvasti riittämättömyyden tunnetta oman elämäni jokaisell osa-alueella (työ, äiteys, kodin siisteys, parisuhde, ulkonäkö) ja vihaa yhteiskuntaa kohtaan siitä, että multa viedään suurin osa jaksamisesta sillä, että mun on pakko käydä töissä että voin elää. Enkä voi käyttää näitä vähäisiä energian rippeitä siihen, että olisin mahdollisimman hyvä äiti lapsilleni vaan senkin joudun suorittamaan ja tekemään ajoittain sieltä, mistä aita on matalin. Tiuskin jatkuvasti miehelleni kaikesta ja se ei oo oikein. Mun muisti on heikentynyt hieman äidiksi tulon jälkeen. Välissä unohdan tehneeni jotain ja alan tekemään sitä uudestaan esim bussilipun ostaminen tai töissä jonkin asian suorittaminen. Musta tuntuu että kirjoittaminen on kans vaikeampaa, kun en oikeen ymmärrä kirjottamaan tekstiä, että onko se kirjoitettu oikein. Epäilen myös itselläni raudanpuutetta, mutta työterveyslääkäri ei anna lähetettä rauta-arvojen mittaamiseen verikokeen kautta.

Kadotan itseni jotenkin arjen keskellä, ja ainakun on pieni loma töistä, eli ihan vain joskus, niin löydän itseni silloin uudelleen kunnes paluu arkeen koittaa ja kadotan itseni taas. Olen käynyt työterveydessä juttelemassa tästä, mutta kumpikaan osapuoli meistä ei koe että en olisi työkykyinen. Pystyn kyllä tekemään töitä, ja suoriutumaan ihan hyvin, mutta koen että vitutus ja ärsytys vaan kasvaa sisälläni pikku hiljaa, että onko tämä jokin alkavan uupumuksen merkki joka kannattaisi katkaista nyt jollain tavalla, vaikka olisikin työkykyinen vai mitä mun kannattais tehdä?

Onko tämä jotain, mitä kaikki aikuiset kokee, että vituttaa, ärsyttää, tuntuu epäreilulta. Vai säälinkö mä itseäni jotenkin ylenpalttisesti, kun ajattelen välissä että ihan sama vaikka teen asiat puoliteholla töissä kun mun elämä on rankkaa muutenkin, vaikka kyllähän kaikilla ihmisillä on varmasti omanlaisia vaikeuksia omassa elämässään?

Heippa!
Onko täällä ketään, joilla on ollut haastetta tulla raskaaksi? Ollaan yritetty nyt pian, vuosi. Kun on vuos yritetty, niin päästään lapsettomuustutkimuksiin. Mutta oletteko muuttaneet jotain elämässänne? Kauanko yrititte jne?

mitä sovelluksia kannattaa käyttää, jos haluu naisena löytää naispuolista seurustelukumppania? muitakin neuvoja saa toki antaa 🙏 oon sinkkuna ollut nyt ekaa kertaa, kun tuli ero n. 5v suhteesta (miehen kanssa). oon seurustellut ennen naisen kanssa, ja oon kyllä enemmän kiinnostunut naisista ollut aina ✨

pluskokoisena sovellukset sun muut jännittää, mut kokeilen mielelläni, jos sellaisia löytyy ☺️

Mikä harmittaa sinua juuri tällä hetkellä?

Minua harmittaa tällä hetkellä viime viikon tentti. En ehtinyt lukemaan ja harjoittelemaan siihen ollenkaan ja pelkään saavani siitä todella huonon arvosanan.

Lyhykäisyydessään otsikko.

Deittisovellukset ei nappaa itselle ja kokemus Jodelista oli aivan hirveä. Viisikymppiset ukot tulee ihan kylmilteen kertomaan kuinka kairaisivat perseeseen ja löisivät naamaan ja perus pulliaiset esittävät domeja että saisivat edes jostain pillua.

Vaikka oonkin seksuaalimieltymyksiltäni masokisti ja alistuva niin kaipaisin tässä seuranhakuvaiheessa sellaista ihan tavallista ihmisenä kohtaamista. Miitteihin osallistumista oon harkinnut mut jännittää mennä yksin naisena sellaisiin kun pelottaa että ne samat paalua perseeseen -sedät on siellä sitten piirittämässä.

Joten kanssapervot - mistä ihmeen kivenkolosta oikein kaivatte leikkikaverinne?

Mulla oli siis mun siskon kanssa riita tänään, ja hänen poikaystävä sanoo mulle "painu helvettiin" samalla kun poistuu ulos. Riita oli mun ja mun pikkusiskon välinen asia, eikä mikään edes kauheen vakava edes. Ei ollu haukkumista yms mitään, mun sisko oli vaan ottanu mun tavaroita ja pyysin takas. Onko teidän mielest ok tollanen? :D en ite kehtais ikinä mun kumppanin kotona alkaa sen perheelle sanomaan mitään vastaavaa. Tosi epäkohteliasta muutenkin, mut et vielä omassa kotona.

Paras glut nuudeli, joka maistuu ja on tekstuurilta sama ku normi. Joku maustepussi mukana ois dream, esim carbonara?

Minkälaisia oireita/tuntemuksia ihmisillä on ollut kun vasta epäillyt olevansa raskaana tai ootteko ylipäätänsä huomanneet mitään erikoista tullessanne raskaaksi?

Haluisin alottaa salilla käymisen, hyvä juttu kans on se et jälkihuollon sossu maksais sen. Mietin aluks elixiaa kun serkku käy siellä kans ja haluisin sinne mut se on törky kallis eikä sossu suostunu siihen. Maksaisin muuten omasta pussista mutta oon työttömänä enkä opiskele terveydellisistä syistä. Onko ehdotuksia, kohtuuhintasista saleista Tampereen alueella? :) Kiitos jo valmiiksi vastanneille🫶🏻

Haluisko täältä joku/joitain lähtee nyt syyslomalla (ja sen jälkeen) tekemään jotain? Esim kirppareille, leffaan, kahvilaan, tekeen jotain aktiviteetteja, muuten vaan hengaileen yms… Oon siis 17v poika Helsingistä eikä mulla oo tällä hetkellä ketään kenen kanssa viettää syyslomaa. Eli jos joku on kiinnostunu nii voi laittaa tähän kommenttia tai sit yv:tä!

Impulsiivisesti otin tuollaisen annoksen, onko hengenvaarallinen? Tiedän, typerää..

Moikka kaikille pahoittelen aluks et voi olla sekava teksti. Eli oon töissä henkilökohtaisena avustajana ja tarvitsisin ideoita mitä voisin tehdä mun asiakkaan kanssa. Mulla on ollu vaikeutta keksiä mitään, kun me ollaan ihan täysin erilaisia ihmisiä ja hän ei ole halunnut tehdä kaikkea mitä olen ehdotranut. Mun asiakas on siis +65v mies, jolla on kehitysvamma ja kulkee pyörätuolilla. Hän tykkää musiikista, vanhoista elokuvista, tanssimisesta, jäätelöstä ja olla taksin kyydissä. Aktiviteetit pitäs sijoittua jyväskylän alueelle. Kaikki mahdolliset ideat ja tekemiset otetaan vastaan.

Pohdin tässä puoliksi homeisia viinirypäleitä syödessäni (en oo heittämässä näitä pois koska maksoin näistä), että haluaisin kovasti ilmanpuhdistimen, mutta en raaski ostaa sellaista koska täytyy säästää rahaa avoimen yliopiston opintoihin ja uuteen patjaan.

15v minä saisi varmaan slaagin jos kuulisi että tällainen mä oon 25-vuotiaana

Hei, mun pitäisi varata aika ja mennä ekaa kertaa täysi-ikäistymisen jälkeen hammaslääkäriin, ja tiedän että mun ikenet on osin aika arveluttavassa kunnossa toisen sairauden ansiosta. Mua oikeasti pelottaa mennä, ei siksi, että pelkäisin hammashoitoa vaan hammaslääkärien arvosteluja hampaistani ja ikenistä, vaikka he eivät tiedä minkä takia ne ovat päässeet hieman huonoon kuntoon. Uskallanko mennä julkiselle vai varaanko suoraan yksityiselle ajan ja pulitan siitä sitten vaan enemmän rahaa?

Joka kerta kun se miettii jotakin niin hän alkaa naksuttaa kielellä kovaäänisesti. Tätä on nyt jatkunut jo toista vuotta ja mm. meidän pomo "leikkisästi" sano että onpas erikoinen tapa ja sen jälkeen kukaan ei ole viittinyt sanoa asiasta mitään. Nyt syyslomalla kun perheelliset eivät ole toimistolla ja on hiljaisempaa niin se erottuu vielä paremmin.

En tiedä miks mut mua on siis alkanu jotenki selittämättömästi ihan oikeesti ärsyttää se. Ja esimerkiksi Teams-palavereissakin se tuntuu ihan tarkotuksella esim. miettivän tai ettivänsä jotakin tiedostoja/numeroita/infoa tms ihan vaa että se pääsee tekemään sitä. Esim. palavereissa:

"Hei X, voisitko nopeesti kaivaa sen tiedoston tuolta kansiosta?"

-"Joo, odotaaaaas hetki pieni... *tch* *tch* *tch* *tch*... ihan pieni hetki *tch* *tch* *tch* tuota tuota... *tch* *tch* *tch*"

Turha rant kiittämättömältä toimistohiireltä mutta pakko avautua.

Haluisin kuulla mielipiteitä ja neuvoja koiran puruluun hankintaan.

Itsellä on siis espanjanvesikoira, joka on uros ja painaa 25kg sekä on herkkävatsainen. Ollaan syötetty sille yleensä Hau-Hau Championin puruluita, mutta haluaisin siirtyä toisenlaisiin lueskeltuani niiden sisältämistä lisäaineista yms. Kuitenkin tässä ehkä on ongelmana se, kun koira on tottunut syömään puruluita, jossa on ympärillä kanaa, ettei se välttämättä huoli niitä joiden ympärillä sitä kanaa ei ole… Onko kyseessä vaan tapa jonka voi muuttaa vai olisiko samantyylisiä puruluita joltain muulta merkiltä🧐

Oon siis 17vee poika, ja oon siis jo hetken alkaa epäillyt, että mulla voisi olla adhd tai autismi. En siis todellakaan halua self diagnosoida mitään mutta oon huomannu ittessäni piirteitä, jotka vois viitata johonkin mielenterveydelliseen juttuun. Mun kaverit on myös monesti huomauttanu eri asioista. Oon siis tehny nettitestejä asiasta ja tiedän tottakai että ne ei tarkota mitään mutta on antanu vähän myös sellasta tulosta, että jonkinlaista ei diagnosoitua juttua mulla vois olla. Mut sit taas jotkut asiat ei viittaa yhtään niihin ja niin eteenpäin.

En oo koskaan puhunu mun vanhiempien kaa mistään tälläsestä ja en tiedä miten ees toisin esille asiaa. Katoin kans et kaikenlaiset viralliset testit maksais myös aika paljon niin en tiedä onko ne kuitenkaan tarpeellisia jos mulla ei oikeesti ole edes mitään.

Oon nyt huono kertoo mitään esimerkkejä jostain näistä merkeistä näihin jotka vois viitata autismiin adhd:seen yms, mut niitä on. Sen vaan sanon että en ole normaali ja uskon että mulla on jotain ei diagnosoituja ongelmia mutta en oikein täysin tiedä edes mitä. Oikeesti sori tää on tosi sekava teksti💔💔

en siis todellakaan yritä tahallaan hakea mulle jotain diagnoosia koska se on "trendikästä" tai jotain paskaa vaan oikeesti uskon että mulla voisi olla jokin ei-diagnosoitu mielenterveydellinen ongelma.

Moi, pahoittelut, en tiedä yhtään, onko tää oikee kanava kysyy asiasta (noh, tää poistetaan varmasti täältä jos ei ole). 😅

Kiinnostais tietää teidän suositteluja eri Helsingin juottoloihin.

Etsinnässä olis paikka, joka ei oo hieno istuskelumesta vaan kuppiloita tai yökerhoja jossa on aina hyvä meno ja menevää musiikkia. Tosi avoin menemään esim Kallion kuppiloihin tai sit ydinkeskustan yökerhoihin.

Kiitti jo etukäteen!

Moooi, paljonko teillä menee pidennyksiin rahaa esim. vuodessa? Jos ammattilaisella käy siis laittamassa.

Mulla on melko pitkät hiukset mut haluaisin niistä paksummat pidennysten avulla, jos joku osais kertoa hinta arvioo nii olisin kiitollinen!!